Häviääkö Kestopuu - Voimalaitos Parkanoon

sunnuntaina, maaliskuuta 12, 2006

Odotellaan

Päivitän näitä sivuja nyt tiistaisin ja lauantaisin. Tosin tänään on jo sunnuntai.

Pian mielemme täyttää lintuinfluenssa ja alkava kevät. Leikilläni jossain vaiheessa totesin, että Leppäskosken kannattaisi rahdata kuollut joutsen jonkun nevan rantaan. Se se olisi ollut paras jippo ja tehokkain markkinakikka. Eipä olisi ollut murhetta mistään nimilistoista!

Pieni rinnastus asiaan kuitenkin ehkä sallitaan. Virukset ovat eläviä silmillä näkymättömiä organismeja, jotka kulkevat tuhansia kilometrejä niin että me emme kykene niitten kulkua havaitsemaan. Ne tunkeutuvat elimistöömme ja läpäisevät soluseinämät ja alkavat elää omaa elämäänsä elimistössämme. Olemme sitten oman vastustuskykymme varassa. Elimistömme puhtaanapitolaitos hyökkää taudinaiheuttajaa vastaan ja yrittää puolustaa, minkä voi.

Samalla tavalla pienimmät hiukkaset tunkeutuvat meihin, näkymättä, kuulumatta, tuntumatta. Ne eivät ole eläviä organismeja, joihin elimistömme reagoisi. Miten ne vaikuttavat? Kertyvät, vahingoittavat soluja, heikentävät puolustusta pikku hiljaa. Sillä tavalla ollaan mielenkiintoisesti samantapaisen asian kanssa tekemisissä. Influenssaa vastaan voidaan kehittää rokote, jonka avulla elimistö opetetaan puolustautumaan. Entä niitä epäorgaanisia hiukkasia varten, löytyykö niitäkin vastaan rokote?

Kaupunginhallitus esitti lausuntonaan Ympäristökeskukselle, että vastaavanlaisten laitosten toimintaa pitää tutkia. Hm…Aivan vastaavanlaisia ei taida löytyä. Muualla kestopuuta poltetaan muun polttoaineen joukossa suhteessa huomattavasti pienemmin osuuksin kuin tänne suunnitellussa voimalaitoksessa tultaisiin tekemään. Mutta oli vähän toinen ääni jo kellossa. Ei ihan olankohautuksella voitu ohittaa yli 1600 ihmisen kannanottoa. Myös laitoksen paikasta oli keskusteltu ja nollavaihtoehdosta pyydettiin perusteluja. Hyvä niin.

Nyt odotellaan.