Kestopuupäitä ja kalavaleita !

Maaperä, vesi ja ilma ovat yhteistä omaisuuttamme. Kaikille toimenpiteille, jotka voisivat muuttaa tai pilata niitä, tarvitaan lupa. Päätösasiakirjat ovat julkisia ja kaikkien saatavissa.

Paikallislehden Näpyt-palstalle kommentoineiden ja parin ulkopaikkakuntalaisen kirjoittajan mukaan mielipidekirjoituksia on vaivannut oikean tiedon puute. Toistaiseksi riittävällä lahonsuojauksella toimivalla kapasiteetillani ja julkisuuslain suomilla kansalaisoikeuksilla sekä Århusin sopimukseen perustuvilla mahdollisuuksillani olen selvittänyt Parkanon Voimalaitokseen liittyvän hankkeen historiaa ja kerännyt tietoa hankkeeseen vaikuttavista tekijöistä.

Tosin lehdessä on mielestäni tähän astikin ollut vastaanottavaiselle lukijalle tarjolla selkeitä faktoja. Fiktiivisiä selityksiä ja leimaavia heittoja on voinut lukea niistä lyhyistä, perustelemattomista ja nimettömistä kommenteista, joista on saatu myös otsikko tälle kirjoitukselle. Tosiasioiden omaksuminen kun vaatisi kyllä hiukan harrastuneisuuttakin asiaan.

Soitto Enprimaan- Parkanon Voiman ympäristökonsulttina toimivaan yritykseen- selvitti, että ympäristöselostus ei ole kesän aikana edennyt ainakaan Enpriman toimesta. Alkuperäinen aikataulutus, jonka mukaan asia olisi jo liki ympäristölupamenettelyssä, on osoittautunut aivan liian optimistiseksi myös yhtiön kannalta. Vai onko kysymys siitä, että annetaan ajan kulua, jotta saadaan tulevat eduskuntavaalit ohi, vaalirahoitus hoidettua ja kunniamerkit ja arvonimet jaettua?

Vai luotetaanko, että asia hautautuu Parkanossa hätään lomautusten, veronkorotusten ja terveyspalvelujen heikkenemisen vuoksi?

Ainakin ajan kulumisen myötä moni jo tälläkin palstalla käsitelty perusasia on unohtunut niiltä, jotka peräävät perusteluja CCA-puun polton vastustamiselle. Kertaus on opintojen äiti tässäkin tapauksessa! Tarpeen mukaan asioita nostetaan kyllä uudelleen esiin.

Mutta nyt muutakin tietoa.

Suomessa on tehty kuusi kontrolloitua CCA-puun polttokoetta: 1993 Outokumpu Harjavalta Metals Oy:n kuparisulatossa Harjavallassa, 1994 VTT Energian toimesta Jalasjärven Lämpö Oy:n kaasunpolttolaitoksella ja 1995 samassa paikassa, jolloin tuhkaa kuljetettiin Outokumpu Harjavalta Metals Oy:n prosessoitavaksi, samoin kuin vuonna 1998. Viides polttokoe tehtiin Virroilla marraskuussa 2000. Viimeisin polttokoe on tehty Ekokemin toimesta 2005. Kestopuuta näissä kokeissa poltettiin- 93 20 m3, - 94 76 m3, -95 196 m3, -98 268 m3 ja vuonna 2000 200 m3. Kokeet kestivät muutaman päivän. Ongelmajätteenpolttolaitos Ekokemille annettiin 2005 mahdollisuus polttaa enintään 6500 m3 kuukaudessa. Jotta mittakaava selkiytyisi todettakoon, että Parkanossa kestopuuta poltettaisiin 120 000-170 000 m3 ( 35 000- 50 000 tonnia )vuodessa.

Vuosien 2000-2005 välisistä koepoltoista ei allekirjoittaneella ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. Ympäristölupia niille ei ole tähän asti saamieni tietojen mukaan ainakaan myönnetty. Kiinnostavaa onkin, löytyykö lopulta sellaisia!

Vuoteen 2000 mennessä kävi selväksi, että metallien kierrätys ei onnistu, eikä nykyinen Boliden (ent. Outokumpu Oy Harjavalta) ole asiasta kiinnostunut. Kierrätys ei ollut taloudellisesti kannattavaa ja muodosti prosessiin ongelmia. Vuoden 2000 Virtain polttokokeiden tulokset ovat äärimmäisen kiinnostavia. Toisin kuin kokeelle ympäristölupaa haettaessa esitettiin, arseenipäästöjä syntyi arveltua enemmän, arseenin tasetta ei saatu mittauksissa suljettua ja ympäristöön ajautuneet päästöt olivat niin suuret, että silloinen uusi direktiivi tuli mennen tullen ylitettyä. Koe keskeytettiinkin kannattamattomana. Kaikissa edellä mainituissa polttokokeissa suodatuksessa on käytetty myös märkäpesureita, jolloin savukaasujen lisäksi suuri osa arseenista on tuhkan ja kuonan lisäksi päätynyt myös jäteveteen. Virtain polttokokeiden loppupäätelmissä huolta kannetaankin niistä polttomenetelmistä, joissa suurin osa arseenista on lentotuhkassa ja kaasufaasissa eikä jää kattilaan. Kestopuun polttoon keväällä 2006 luvan saaneella Ekokemillä on monivaiheinen kaasunpuhdistusjärjestelmä, joka on uusittu 2002. Lisäksi siellä kaasut laimennetaan muun savukaasupäästön sekaan…

Virtain polttokokeen jatkosuunnitelmissa hahmoteltiin vielä mahdollisuutta metallurgiseen prosessiin kierrättämiseen, joka nyttemmin on siis osoittautunut kannattamattomaksi. Selkeänä vaihtoehtona pidettiin myös uutta termistä järjestelmää, joka ei perustuisi energian tuottamiseen, vaan arseenin talteenottamiseen. Tämäkään vaihtoehto ei tänä päivänä tunnu toimivalta. Yhtenä vaihtoehtona ollut kaatopaikalle vienti on EU säännösten vastaista.

Suomessa eniten arseenia käyttänyt toimiala on puunkyllästys . Kyllästysaineiden riskejä ei alkuun tunnistettu ja niiden käyttö oli varomatonta ja liiallistakin. Puun painosta jopa 10 prosenttia saattoi olla kyllästysainetta.
Hylätyn, kyllästetyn puutavaran arseenimäärän arvioivaan olevan huipussaan vuonna 2015, jolloin se olisi pohjoismaissa yhteensä 160 tonnia arseenia vuodessa (Suomen osuus reilu viidesosa). Tämä on seurausta 1970-luvulla huippunsa saavuttaneesta arseenin käytöstä. (Nordic Council of Ministers 1999).

Kyllästämöjen toiminta on ollut usein lyhytaikaista tai niitä on siirretty paikasta toiseen. Kokeissa on tullutkin esiin kestopuuhakkeen epätasaisuus. Kyllästeaineita ei imeytetty sydänpuuhun asti, jolloin hakkeessa on epätasaisesti sekä sydänpuuta, että runsaasti kyllästeainetta sisältävää pintapuuta. Silloin myös hetkelliset aineiden pitoisuudet poltossa vaihtelevat.

Arseeni muodostaa jo hyvin alhaisissakin polttolämpötiloissa kaasumaisia yhdisteitä, joiden muuttaminen kiinteään muotoon on useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan erittäin vaikeata. Arseeni pyritään jäähdyttämällä ja sorbenttia lisäämällä sitomaan hiukkasmuotoon, mutta edes koeolosuhteissa kaikkea arseenia ei ole saatu haltuun. Ei ole olemassa teollista sovellusta, jossa voitaisiin osoittaa, että CCA-puun polton prosessi olisi täysin hallussa eikä käytettävien suodatuksen apuaineiden oikeaa määrää ole riittävästi tutkittu. Väitteelle arseenin esiintymisestä pääasiassa hiukkasmuodossa ei ole suomalaisista tutkimuksista saatavissa vahvistusta eikä kansainvälisestikään sellaista ole löytynyt. Lisäksi puusta vapautuvat arseenimäärät ovat niin suuria, että vastaavia löytyy vain kymmeniä tai paremminkin satoja ihmisiä työllistävistä metallisulatoista.

Arseenin myrkyllisyys on tunnettu maailmalla ja Suomessakin jo historiallisista ajoista. Erityisesti epäorgaaniset arseeniyhdisteet esim. arseenitrioksidi eli arsenikki ovat tappavan myrkyllisiä ihmiselle.

Pitkäaikaisen altistumisen pienille pitoisuuksille ilman, ravinnon tai juomaveden kautta on todettu aiheuttavan hyvin monia terveydellisiä haittoja. Virtain polttokokeiden selostuksessa tunnustettiinkin se tosiasia, että kyllästetyn puun haketukseen ja käsittelyyn liittyy työterveysriskejä ja niinpä päädyttiin ajatukseen, että laitoksia olisi mieluiten vain 1-3, jotta mahdollisia altistumisiakin olisi vähemmän eri puolilla maata!

Arseenin myrkkyvaikutuksia on käytetty aikanaan laajalti hyväksi mm. loisten, tuholaisten ja rikkakasvien torjunnassa. Nykyisin käyttö on suhteellisen vähäistä, koska monien arseenipitoisten kemikaalien käyttöä on rajoitettu voimakkaasti. Parviainen ym. arvioivat raportissaan (2006), että merkittävimmät ihmisen toiminnasta aiheutuvat arseenin lähteet Pirkanmaalla ovat kyllästämöjä, kyllästysaineen pilaamia maita ja kyllästysaineella käsiteltyä puutavaraa. Maaperästä ja jätealueilta arseeniyhdisteet kulkeutuvat vesiliukoisina helposti myös raakaveden lähteisiin ja aiheuttavat riskin talousveden laadulle. Pirkanmaalla on luontaisesti korkeita arseenipitoisuuksia ja talousveden arseenipitoisuus on tunnistettu riskitekijäksi. On perusteltua selvittää tarkemmin myös etenkin jätteiden ja jätteen käsittelyn arseeniriskien hallintaa. (Arseenista aiheutuvien riskien hallinta Pirkanmaalla, Lehtinen&Sorvari. Suomen Ympäristökeskus 2006)

Asiasta päätettäessä onkin kysymys riskinhallinnasta. Millaisiin riskeihin Parkanossa ollaan valmiita? Lisäaltistuksella voi olla suuri merkitys. Pelottaako mahdollinen tulipalo alueella varsinaisen toiminnan lisäksi? Viime kesän tapahtumien perusteella ilmatieteen laitoksen suorittama tulipalomalli, joka kuvaa esimerkiksi suurissa varastopaloissa muodostuvien kaasujen ja hiukkasten leviämistä ilmakehässä, olisi ollut jonkin verran kiinnostavampaa luettavaa kuin se ilmanlaatuselvitys, joka pohjaa vain oletuksiin, että kaikki menee oikein hyvin. Samanlaisia kuvia kun on joka ikisessä YVA-selostuksessa, mitä maassa on tehty!